 |
| |
|
|
| |
Hei! Nimeni on Visa Alanko (tunnettu myös nimimerkillä Visgi). Olen 26 vuotias elektronisen musiikin innokas kuuntelija.
Konemusiikkiharrastukseni alkoi 13-vuotiaana jolloin ostin Scooterin Age of Love albumin.
Pidin musiikkityylistä ja hankin kokoelma cd:n jolla kuuli hieman muunkinlaista elektronista musiikkia. Radiosta nyt tuli mitä tuli. Jossain vaiheessa tuli sitten hankittua kokoelmalevyjä trancea ja olin myyty.
Musiikkilaji josta olen 'kautta aikain' eniten pitänyt on ilman muuta trance. Jos jonkinlaista muutakin konemusiikkia on tullut kuunneltua, niistä suosituimpina voisin sanoa vaikkapa: Drum'n'bass, Freeform, HardNRG, Hardstyle, Hardcore, Chillout, Progressive, Goa, Techno, Hardtrance yms.
Alalajeja kyseisistä tyyleistä on tullut kuunneltua paljonkin. Täältä löytyy mainio elektronisen musiikin opas Di.fm:ltä.
Omana suurinpana suosikkina ehkäpä tuo Dutch Trance -genre.
Olen aina pitänyt yhteen miksatuista dj-seteistä. DJ on valinnut mieleisensä biisit settiinsä ja soittanut ne yhteen muiden tai omaksi ilokseen.
Täytettyäni 18 vuotta aloin käymään konemusiikkibileissä ja innostus levyjen soittamiseen itse vain lisääntyi koko ajan.
Tietokoneohjelmilla biisien miksailua päällekkäin kokeiltuani oli sitten vuonna 2004 ostettava pari levysoittimia, mikseri ja läjä vinyyleitä.
Jonkin verran tuli soiteltua itsekseen ja asepalvelus iski päälle.
Puolen vuoden aikana ei tullut soiteltua ollenkaan ja jotenkin sen jälkeenkin ei oikein innostanut soitella.
Jossain vaiheessa tuli taas sitten innostuttua ja hankittua lisää levyjä ja on tullut soiteltua. Uusi mikserikin tuli hankittua. Töiltä vaan kerkeää melko nihkeästi.
Kesällä 2006 tuli nauhoitettua setti omasta mielestäni mukavista biiseistä. Soitto ensimmäiseksi kunnon nauhoitukseksi onnistui mielestäni melko hyvin. Mielessä kahden kappaleen Pioneerin CDJ-800:n hankkimista joskus lähitulevaisuudessa tai joidenkin muiden cd-soittimien.
Alkusyksystä 2008 nauhoitin toisen settini, Autumn Arrives 2008. Oli lähes kahden vuoden tauko settien välillä, huh! Muutettuamme uuteen tilavampaan asuntoon löytyy levysoittimille kunnon soittopaikka, joten jatkossa tulee varmaankin nauhoitettua ainakin pari settiä vuodessa.. ;-)
Jos mielenkiinto heräsi niin imuroi Summer Sessions 2006 ja Autumn Arrives 2008!
|
|
|
|
|
| |
Autumn Arrives 2008
Tämä on toinen ja toistaiseksi uusin settini. Sää on muuttunut syksyisäksi ja ajattelin nyt olevan hyvä hetki nauhoittaa uusi setti. Tästä siis nimi tälle setille. Käytin kaverini Wavescalen tekemää Distant Shore kappaletta aloittamaan tämän miksauksen. Autumn Arrives edustaa lähinnä trance-tyyliä ja sisältää muutamia klassikkobiisejä, jotka ovat erityisesti mieleeni.
.: DJ Visgi - Autumn Arrives 2008 .:. 59:40 min .:. 84 Mt :.
01. Wavescale - Distant Shore (Club Mix)
02. Yoji Biomehanika - Monochroma (DJ Scot Project Remix)
03. Slusnik Luna - Sun
04. Armin Van Buuren - Communication Part 3
05. Giuseppe Ottaviani - Through Your Eyes
06. Solarstone - Eastern Sea (G & M Project Remix)
07. System F - Exhale
08. Talla 2XLC - Lost Souls (Retro Club Mix)
09. Alex Kunnari - Lifter (Paul Weasley Remix)
10. Push - Universal Nation
Imuroi Autumn Arrives 2008 tästä..
.:.
Summer Sessions 2006
Tämä on ensimmäinen settini. Summer Sessions edustaa trance musiikkilajia.
.: DJ Visgi - Summer Sessions 2006 .:. 59:50 min .:. 70 Mt :.
01. Rank 1 - Airwave (Original Mix)
02. Matt Darey - Eternity (Matt Darey Mix)
03. ATB - Humanity (Funaki Remix)
04. Moonrush - Risky Business (Arc In The Sky Remix)
05. Nu-NRG - Atomo
06. Plastic Boy - Live Another Life
07. 24 - The Longest Day (Armin van Buuren Dub)
08. Antiloop - In My Mind (Hiver & Hammer Remix)
09. Way Out West - Killa (Orkidea vs. Dallas Superstars Mix)
10. Kenny Hayes - Ibiza Sky (Alex M.O.R.P.H Mix)
11. Yahel - Devotion (N.Griffith Trance Mix)
Imuroi Summer Sessions 2006 tästä..
|
|
|
|
|
| |
Yhteys
Haluatko kommentoida tai ottaa yhteyttä? Lähetä sähköpostia osoitteeseen: visgix (at) hotmail.com
Linkit
Kaverini Wavescale tekee konemusiikkia: Wavescalen kotisivut
|
|
| |
©2010, DJ Visgi. All rights reserved. |
|
|
|
|
|
|